Archive for June, 2008

Minä, minä, minä. Eikä yhtään haittaa.

June 19, 2008

Olen tehnyt uusia havaintoja maailmasta. Suhtautumiseni elämään on muuttunut, uudistunut. Hyväksyn itseni, maailman, kaiken. Voin sanoa, että olen nöyrä. Voin sanoa, että olen ylpeä itsestäni. Voin sanoa, että olen ylpeä siitä, että olen saavuttanut kovien kokemusten, runsaan mietiskelyn, kirjallisuuden sekä maailman ohjaamana tämän tilan, jota voisin tasapainoksi sanoa. Vaikka olen nöyrä, olen ylpeä. Vaikka olen nöyrä, tunnen olevani parempi kuin mitä ennen. Tai kenties ei parempi. Ei viisaampi, tavallaan. Olen vain nyt tässä ja silloin olin siellä.

Onko nyt elämä helpompaa, kenties. On se. Oivallusten sarja alkoi kun täytin 30. Nyt olen valmis muuttumaan ja muuttamaan. Tai oikeastaan olen jo muuttunut. Heinäkuun lopussa muutan Helsinkiin. Kiitos. Olen kiitollinen tästä kaikesta. Elämäni näyttää, ja on näyttänyt jo pitkään hyviä puolia. Vaikka on se ehkä kiinni siitäkin, että osaa katsoa oikeasta kulmasta elämää. Maailma leikkii kanssamme. On uskomatonsta, kuinka maailma tekee meille… Tai kuinka maailma näennäisesti on julma. Tai kuinka maailma opettaa. Tai kuinka maailma laittaa meidät tilanteisiin, joissa opimme. Niin se on. Maailma todellakin opettaa meitä. Teoillani olen suorastaan kerjännyt opetusta. Nyt olen saanut sen, mennyt yhden mankelin läpi ja valmis seuraavaan. Ainoastaan nyt olen oppinut katsomaan maailmaa uudella tavalla.

Maailma on hauska. Kenties maailma nauraa meille tai minulle, en tiedä. Ainakin olen viime aikoina nähnyt asiat, jotka tapahtuvat ja opettavat hauskoina. Maailman kohtaaminen on oikeastaan erittäin humoristista. Vaikka olisi mikä opetus. Vaikka olisi millainen tilanne tai vaikka olisi kerjännyt maailmalta turpaansa, niin kun se isku tulee, ja sen ymmärtää itse kerjänneensä, niin lopulta ei voi muuta kuin nauraa maailman kanssa itselleen ja koko maailmalle! Tunnen kokevani, että maailmankaikkeus on onni ja rakkaus ja huumori. Ehkä myös itseironia. Olen pieni, mutta samalla suuri. Minä, minä, minä. Eikä haittaa yhtään.