Lopputyönäyttely alkaa kahden tunnin päästä. Olo on kevyt, helpottunut ja huoleton. Viimeiset viikot ovat olleet antoisia ja elämä menee nyt eteenpäin. Tuntuu, että sillä on kuitenkin merkitystä, ovatko työt näytillä. Vaikka samalla se tuntuu itsetärkeydeltä ja egoistiselta. Muuten en keksi, miksi haluan asettaa teoksiani näytille. Merkityksettömyys näkyvyyden suhteen on edelleen ilmassa. Ainakin sillä saa työpöydän puhtaaksi. Se on osa taiteen tekemistä. Se on osa työtä, ammattia.
Olen pyrkinyt eroon itsetärkeydestä. Etenkin itsesäälistä ja pienistä ahdistuksista. Tietoinen oikeaan suuntaan kulkeminen on vapauttanut kanavia ilolle ja onnelle. Olen tällä hetkellä onnellisimmillani. Vaikka kotona täytyy siivota ja tietokone korjata ja yms., en tunne painetta niistä asioista. Tällä hetkellä lennän kevyesti ilmassa ja jalkani ovat tiiviisti maassa, jota rakastan. Maa on voimaa. Minä etenen, tiputan huonoja juttuja ja tuotan hyviä mieleeni. Kenties huomenna olen toinen, mutta tänään olen minä. Ja se sopii minulle.
Elämän merkitys ja tehtävä selviää harson takaa, kun kulkee oikeaan suuntaan. Ja oikea suunta on vain se suunta, jota päin kulkemalla liikkuu. Muuten voi juosta paikoillaan niin että tavarat tippuu käsistä ja hengästyy kaikesta ylimääräisestä merkityksellisestä ympärillä.
Keskitän mieleni ja hyppään.
