– että koko ihmiskunta jakautuu kolmeen luonneryhmään –
– Ensimmäisen ryhmän ihmiset ovat täydellisiä sihteereitä, apulaisia, kumppaneita. He ovat luonteeltaan joustavia, mutta heillä ei ole paljon annettavana. He ovat kuitenkin palvelusalttiita, lämminsydämisiä, kotona viihtyviä, kekseliäitä tietyissä rajoissa, hyväntuulisia, hyvätapaisia, mukavia, tahdikkaita. Sen mainiompia ihmisiä on oikeastaan mahdoton löytää. Heillä on vain yksi vika: he eivät pysty toimimaan yksin. He tarvitsevat aina jonkun joka johtaa. vaikka pakottamalla ja tylysti, ja silloin he ovat suurenmoisia. Yksin he tuhoutuvat.
Toisen ryhmän ihmiset ovat kaikkea muuta kuin mukavia. He ovat ahdasmielisiä, kostonhimoisia, kateellisia, mustasukkaisia, itsekeskeisiä. He puhuvat vain itsestään ja vaativat yleensä ihmisiä mukautumaan omiin vaatimuksiinsa. He ottavat aina aloitteen käsiinsä, vaikka se ei sujukaan heiltä luontevasti. He ovat joka tilanteessa kireitä eivätkä milloinkaan rentoudu. He ovat alati epävarmoja ja tyytymättömiä ja sitä häijympiä, mitä epävarmemmiksi tulevat. Heidän kohtalokas vikansa on, että he ovat valmiita tappamaan päästäkseen johtajiksi.
Kolmannen kategorian ihmiset eivät ole mukavia eivätkä häijyjä. He eivät palvele ketään eivätkä pyri määräämään. Oikeastaan he ovat välinpitämättömiä. Heillä on itsestään ylevä kuva, joka pohjautuu yksinomaan päiväuniin ja toiveajatteluun. Jos he ovat jossain erityisen eteviä, niin se on odottamisessa. He odottavat, että jotain tapahtuisi, että heidät keksitään ja valloitetaan, ja he pystyvät taidokkaasti luomaan vaikutelman että heillä on kehkeytymässä suuria asioita, jotka maailma kohta saa nähdä, mutta joita maailma ei tosiasiassa koskaan näe, sillä eihän heillä ole mitään salattuja voimavaroja.
– Hän kehotti minua uudestaan löytämään oman ryhmäni, ja ehdotin empien, että olin ehkä yhdistelmä kaikista kolmesta.
- Ei mitään yhdistelmähöpinöitä, hän sanoi yhä nauraen. – Me olemme yksinkertaisia olentoja, jokainen edustaa yhtä kolmesta perustyypistä. –
- Carlos Castaneda, Hiljaisuuden voima, s. 229-230
