Kaipaan Helsinkiin.
Mikä loistava tunne tehdä taidetta.
Galleristini kertoi, että monet ihmiset olivat pitäneet töistäni.
Ja ihmetelleet tekniikkaa.
Se oli parasta.
Parasta on, että näyttely on ohi.
Myös.
Nyt voin edetä mihin suuntaan vain.
Teen uutta grafiikan sarjaa.
Teen taidetta itselleni.
Kylvin tänään maalissa ja vahaliiduissa.
Tein pohjia.
Huomenna vedostan.
Vai onko se jo tänään.
Seriä.
Kuvista, jotka kuvasin Helsingissä.
Minulla oli loistava malli ja kaikki sujui niin hyvin kuin voi.
Vaikka aina pieniä yllätyksiä.
Latasin filmin vähän väärin kameraan, mutta siitä en kerro kenellekään.
Silloin kävin lempikahvilassani.
Jossa saa amerikkalaisia muffinsseja.
Mutta hinnat olivat nousseet.
Pieni paketti hunajaa, 50 senttiä.
Onneksi minulla on leimakortti.
Nyt teen taidetta uudella tavalla.
Teen taidetta itselleni.
Oikeastaan tehdessäni minua ei kiinnosta lainkaan muut kuin minä.
En tee taidetta kenellekään toiselle.
Eri asia sitten käytännössä.
Palautetta on mukava saada.
Välillä vaan tuntuu siltä, että on liikaa taidetta ympärillä.
Antaisin tauluni pois, jos voisin.
Antaisin kaiken pois, jos vain saan maalata.
Mutta ei se ole niin yksinkertaista.
Tai sitten se on.
Ja siksi niin vaikeaa.
Sillä se ei sovi tähän maailmaan.
Mikä tämä maailma nyt sitten onkaan.
Onkohan tämä erilainen Helsingissä.
Teen lopputyön.
Sitten syön.
Ja lähden Helsinkiin.
Turha näitä on selitellä.
Sillä kukaan ei ymmärrä mitä selitän.
Onneksi sentään itse.
Olen astunut tunteiden maailmaan.
Vaikka olinkin masentunut neljä päivää.
Tänään tunnen itseni voimakkaaksi.
Siksi on parempi mennä nukkumaan.
Kiitos.
Tämä oli hyvä päivä.
