Olen ollut ohjaamassa mustavalkovalokuvausta. Samalla lukenut Coelhon Witch of Portobelloa. Hassua miten asiat nivoutuvat. Kirjassa puhutaan opettamisesta. Ohjaaja, opettaja ja oppilas voi ollakin kaikki samaan aikaan. Asiat oppii parhaiten opettamalla niistä. Ja onko oikeastaan opettajaa, vai onko se sittenkin niin, että on vain ohjaaja. Kuten Coelho sanoo, opettaja voi näyttää symbolin, mutta ei ole se symboli.
Opettamiseen (tai ohjaamiseen) kuului mm. neulanreikäkamera ja pinnakkaiset. En ollut tehnyt kumpaakaan aiemmin. Kurssia varten sitten selvitin kuinka ne tehdään ja näytin kurssilaisille prosessin. Opin itse. Toisaalta kun neuvoin kuinka jokin asia tehdään, ja sen jälkeen katsoin kun opetettava sen teki, näin itse kuinka asia tehdään. Sitten asian on tehnyt itse ja nänyt kun joku toinen tekee sen. Ja kun tämä toistuu useaan otteeseen, asian todella vasta sisäistää. Se on niin kuin tentti. Lukee paljon asioista valmistuakseen kokeeseen, mutta ei varsinaisesti vielä hahmota kokonaisuutta. Sitten tentissä vastaa kysymyksiin ja toistaa kirjoista luetun tiedon oman ymmärtämyksensä kautta. Silloin asian voi sisäistää ja oppia.
Tärkeää, että ohjaus ei ole omien näkemysten pakkosyöttöä. Eri asia, jos vaikka opiskellaan alastonmallin perinteistä piirtämistä tai värioppia tai matematiikan kaavaa. Silloin opettaja on opettaja, joka pakottaa tekemään asian samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Tai ainakin siten, että lopputulos on kaikilla mahdollisimman oikea, ja siten myös samanlainen. Monta kertaa huomaa, että joku neuvoo tekemään asian kuten hän sen tekisi. Sitä tekee itsekin. “Minä tekisin sen näin”. Hyvä muistaa tuo “Minä”. Muuten se olisi: “Tee tämä näin(, kuten minäkin sen tekisin)”. Luova tekeminen lähtee tekijästä, ei opettajasta. Jos ohjattava on epävarma, kuten me kaikki joskus olemme tutustuessamme uuteen asiaan, on helppo turvautua opettajan neuvoon. Mutta opettajan ei pitäisi antaa turvautua itseensä tai neuvoonsa, vaan rohkaista tekemään omat ratkaisut omaan työhönsä. Voi esittää ratkaisun, mutta täytyy muistuttaa, että se on vain yksi mahdollisuus.
Rajanveto on joskus vaikeaa. Milloin ohjaa tekijää omaan suuntaansa, milloin ohjaa omaan suuntaansa. Milloin opetettavan työ alkaa näyttää opettajan työltä. Kyllä sen huomaa. Tasa-arvo on tärkeää. Vaikka on tehnyt opettamansa asian tuhat kertaa, ja on varmuus sen tekemiseen, on tärkeää saada ohjattava ymmärtämään, että sillä ei ole merkitystä kuinka monta kertaa sen on tehnyt. Itseluottamus tai uskallus kokeilla riittää. Elämässä kaikessa oikeastaan on näin. Ja tässä näkyy taas, kuinka opettaja on oppilas. Luova tekeminen on subjektiivista. Kun näkee oppilaan tekevän asian omalla tavallaan, saattaa yllättäen saadakin täysin uuden näkökulman asiaan. Ainakin minulle on käynyt näin useasti.
On todella riskastuttavaa nähdä kuinka kaikki tekevät asiat omalla tavallaan. Silloin ymmärtää senkin, että itse on ainoastaan valinnut tietyn tavan tehdä. Ja, että oman tavan voi muuttaa. Oman elämän voi muuttaa. Intentio, toiveet ja harkitut siirrot ovat keinoja vaikuttaa omaan elämään. Aina on usea tie, joista valita. Harvoin vain tiedostaaa, kuinka monta polkua hylkää valitessaan yhden. Niitä on miljoonia.
