Onko maailma illuusio. Ovatko ruumis, järki ja tunteet yhtä paljon teatteria kuin koko tämä paikka missä elämme, mihin synnymme. Jossain syvemmällä, jossain meistä kaukana ja kuitenkin täydellisen lähellä, osana meitä ja me osana sitä. Elämme illuusioiden ajassa. Todellisuus on lavasteita. Ei meitä ole huijattu, mutta me voimme huijata itseämme. Huijata että itse valitsemamme on todella todellista, huijata että ymmärrämme tätä missä elämme, huijata että jokin asia on pysyvä, huijata että voimme todellisesti arvioida mennyttä tai tulevaa, huijata että jokin asia on niin kuin sen valitsemme nähdä, huijata että jonkin asian voi absoluuttisesti määrittää.
Ei meistä ole ymmärtämään. Mutta me voimme ymmärtää, että meistä ei ole ymmärtämään. Ihmisen mieli lokeroi, sillä niin se toimii tehokkaasti. Niin meille on opetettu, niin me pärjäämme tässä yhteiskunnassa, kulttuurissa, maailmassa. Meidät on opetettu luomaan ja määrittelemään asioita, käsitteitä. Me käsitteellistämme. Kun uskomme käsitteemme pysyviksi, huijaamme itseämme. Sillä mikään ei ole pysyvää.
Pyrkimys määrittää jokin käsite absoluuttisesti on harha. Käsitteen merkitys muuttuu koko ajan. Kaikki asiat ympärillämme muovautuvat joka hetki uudelleen. Meidän käsityksiimme asioista vaikuttaa omat pohdintamme, uudet ymmärrykset, keskustelut muiden ihmisten kanssa, maailman muuttuminen, yleiset mielipiteet. Se joka valitsee jonkin määritelmän absoluuttiseksi, ainoaksi oikeaksi määritelmäksi, on harhapolulla. Emme voi edes viitata käsitteeseen siten, että tämä viittauksemme tulisi olemaan pysyvä.
Jokainen, joka pyrkii määrittelemään jonkin asian pysyvästi, tulee joko takertumaan hetkeen tai muuttamaan määritelmäänsä. Jokainen asia, jonka miellämme tietynlaiseksi tulee näyttämään meille uudet kasvot. Emme koskaan voi tuntea historiaa, sillä historia on täysin subjektiivinen käsite. Historia on ihmiselle muistoja ja kertomuksia. Se mikä oli todellista aiemmin, on nyt muuttunut. Samoin on tulevaisuuden kanssa. Emme voi tarkasti ennakoida ilmiötä ajassa eteenpäin. Oli sitten kyse huomisesta tai ajasta tuhannen vuoden kuluttua. Me emme voi tietää siitä mitään. Emme voi ennustaa, emme voi nähdä ajassa eteenpäin. Emme voi nähdä ajassa taaksepäin, objektiivisesti. Siksi emme voi koskaan määrittää mitään käsitettä pysyvästi. Sillä käsitteet ovat aina syntyneet ja kuolleet, muuttuneet, ja ne tulevat aina käyttäytymään siten.
Jokainen määritelmä jonka annamme jollekin sanalle on aina vain sen hetkinen. Vaikka luommekin itsellemme illuusion, että merkitys todella olisi pysyvä, ehkä jopa ainoa ja oikea, tulemme tai jälkipolvemme tulevat kiistämään antamamme merkityksen. Sen, joka luo määritelmän täytyy olla varuillaan, ja aina valmis muuttamaan käsitteensä merkityksen. Pysyvää käsitettä ei ole olemassa. Vaikka ihminen olisi vapaa ajan kahleista, se mitä jätämme jälkeemme tullaan aina punnitsemaan yhä uudelleen ja uudelleen, jollei omasta toimestamme, niin sitten jonkun toisen.
On rohkeutta elää hetkessä, sillä silloin pitää olla valmis muuttamaan näkemyksiään, korjaamaan virheitään, tuhoamaan väärin rakennettu ja aloittamaan alusta. Mutta joskus on vain niin paljon helpompaa paeta omiin maailmoihinsa. Joskus jokainen mielipide tuntuu taakalta, joskus pelkää olevansa väärässä. Mutta sitten muistaa miten monta kertaa aiemmin on ollut enemmän väärässä kuin nyt ja se tuntuu hyvältä. Tuntuu, että ymmärtää enemmän ja että elämä on opettanut jotain itsestään. On tärkeä jättää muistoja ajasta.
