just a thought

Just a thought: Throw these away:
1)body
2)emotions
3)thoughts
And consider where it takes you.

pupu ja marsu – eksistentialistinen sekasotku

(Only in Finnish). Pupu ja marsu seikkailevat elämän ihmemaassa, jossa elämä on kuin kaksi lottovoittoa. Yksi Pupulle ja yksi Marsulle. Tutustu sarjakuvaan ja tilaa itsellesi. Klikkaa tästä.

Copyright © Jyrki Kirjalainen

still life

I’ve started to paint, after over a year. I though about the subjects of paintings in generally. I came up with landscapes, portraits, still lifes, abstracts. Can you think of any other?

I chose still life. Now I’m trying to take it to the abstract.

Here are some of my works (all oil on canvas, untitled, 2006):

161×99 | 161×99 | 137×90

Moi à Paris 15.-29.10.2005 (Journal in Finnish)

Matkaan!

Lento oli ylibuukattu. Jos lennän Tukholman sijaan Münchenin kautta, saan 75€ hyvitystä. Upea juttu. Hyvä alku lomalle. Olen kerran aikaisemmin käynyt Pariisissa. Kaunis kaupunki. Nyt mul on 2 viikkoa aikaa tutustua siihen. Pakolliset nähtävyydet on nähty. Voin keskittyä punaviiniin, kahviloihin ja kirjoittamiseen.

Kävin tax-free –kaupassa. Eivät suostuneet myymään olutta. EU-juttu. Tulin pystybaariin. En saanutkaan hyvityslentoa, joku oli kysellyt asiaa jo ennen mua. Oloni on kuitenkin hyvä, mutta englannin puhuminen ei oikein väänny. Boarding 13:40. Epätodellinen olo. Kuin olisin jossain rajatilassa. Ihmiset ovat liikkuvia maalauksia. Minä olen ulkopuolinen tarkkailija.

Lentokoneessa Itämeren yllä. Viiniä, leipä ja kahvia. Tein muistilapun, millä metrolla pääsee CDG:ltä Pernetyyn RER:llä, sitten metrolla hotellille. Pariisi tuntuu, paitsi fyysisesti, myös henkisesti lähestyvän.

La 15.10. 23:58

Viinipullo on vähän niin kuin maksa. Keskiajalla tietyissä kulttuureissa, kuten esimerkiksi eteläisessä Saksassa, viiniä käytettiin desinfiointiaineena. Pointtina oli, että jos oli haava, kaadettiin viiniä haavan päälle, jolloin pahat henget katosivat.

Olemme Erkin, veljeni kanssa Smoke-baarissa, jossa soi jazz. Mietimme, että amerikkalaiset opaskirjat ovat hyviä, sillä niistä näkee hautuumaat ja kirpputorit. Ja lisäksi sellaisia baareja, joihin ei kannata mennä. Olemme iloisia.

Su 16.10. 19:32

Hotel Plaisance, rue de Georgevie. Vaihdoimme hotellia. Tää on jopa halvempi ja palvelu ystävällisempää. Meni vähän myöhään eilen. Hotellille kun ei ois enää päässy 1am jälkeen sisään. Ihme juttu. Mut nyt tänään tässä hotellissa on respa auki 24h. Päiväunien jälkeen alettiin juomaan olutta. Sain tänään ainakin yhden hyvän kuvan.

Ma 17.10. 23:38

En tunne pariisilaisia. Ne eivät ole tehneet vaikutusta. Ei sen kummempia kuin savolaiset ihmiset. Ehkä niissä ei ole sellaisia ulkoisia piirteitä, jotka tekisivät vaikutuksen. Eivät niin kylmiä ja tavoittelemattomia kuin voisi antaa ymmärtää. Metrossa voi katsoa silmiin ihan tavallista ihmistä. Erkki sytyttää tupakan.

Tällaista on olla Pariisissa maanantai-iltana, ajattelen. Juon olutta. Söimme liikaa raakaa kalaa, mutta lämmin sake oli erityisen hyvää.

Ti 18.10. 20:50

Erkki lähti takas Ulmiin. Juteltiin, juotiin olutta. ja oli kivaa. Käytiin katakombeissa ja Saint-Germainissa.

Ti 18.10. 21:51

Mukavaa olla itsekseen. Haluaisin katkaista kaikki siteet siihen maailmaan, jossa elän arkena. Haluan olla hetken joku muu jossain muualla. Mutta se muu muualla on minä, lähempänä itseäni, kun ympäristö ei rajoita. Pakenen, mutta en ole varma pakenenko. Ehkä pakenen ihmisiä, ympäristöä, kulttuuria. Itseäni. Kaikkea. Toivottavasti nämä 2 viikkoa Pariisissa selvittävät ajatuksiani. Yksin tuntuu hyvältä olla.

Haluan valokuvata ihmisiä. Tunnen että tämä ympäristö on yksi kulissi, jossa liikun vapaa-ajattelijana. Ihmiset ovat mallejani, eivät sen enempää. Tunnen, että en kiinnosta ihmisiä, sillä en itse tunne kiinnostusta ihmisiin ympärilläni. En näe heitä mielenkiintoisina.

Huh. Maksoin Visalla tänään koko loppuajan hotellissa. 26€/yö, 11 yötä. Täällä ei ole suihkua, mutta on lavuaari. Ja ostin pienen radion. Kuuntelen Pariisin NRJ:tä. Purin kieleeni, se on kipeä. Menen nukkumaan.

Ke 19.10. 16:49

Istun kahvilassa punaviinillä. Näin ystäviäni, jotka ovat täällä vielä huomiseen. Kutsuivat illaksi baariin. Tarvitsen jotain syötävää.

Pompidou oli aika hieno. Ja taideopiskelijat pääsi sisään ilmaiseksi. Olen innostunut kuvaamaan ihmisiä. Mietin tänään sitä, kuinka ihmiset täällä istuvat kahviloissa ja katsovat ohitse kulkevia. Tämä on kuin suuri teatteri. Olet samaan aikaan yleisössä ja näyttämöllä. Vähän niin kuin Espalla kesällä. Ihmiset eivät näytä vaivaantuvan kameran linssistä. Ovat kai tottuneet pylvästelemään. Suuri kaupunki, pienistä asioista ei välitetä.

Täällä käydään aina tiskiltä tilaamassa ja sitten mennään pöytään istumaan.

Ke 19.10. 18:18

Päivällä on kuuma. Metrossa on kuuma. Mutta yöllä ja aamulla on kylmä. Siitä huomaa, että syksy on tulossa. Se on mukavaa, mutta vaikeuttaa pukeutumista, jos on ulkona aamusta iltaan. Pariisilaisilla näyttää olevan tätä vuoden aikaa varten erityiset vaatteet. Yritän pukeutua erikoiseksi, jotta en sulautuisi joukkoon, sillä haluan tietää millaisia nämä ihmiset ovat kun tuntevat, että heitä tarkkaillaan.

Ke 19.10. 22:07

Päätin keskittyä tekemään havaintoja ihmisistä, ja sen kautta uppoutua pariisilaisten maailmaan. Teko tekee olemuksen; olemus tekee teon.

Istun metroasemalla matkalla jazz-baariin, jota minulle suositeltiin. Asemalla ihmiset näyttävät sammuneen odottamaan metroa. Nainen korjailee hiuksiaan, mies puhui kännykkään ja nyt juo olutta.

Täällä ei kuljeta tupakka suussa ja oluttölkki kädessä. Miehet käyvät kaikki samassa parturissa ja samalla puvustajalla. Etsin paikkaan, jossa on erikoisen näköisiä ihmisiä. Sellainen varmasti on. Mutta toisaalta, mitä saavuttaisin vaikka löytäisinkin sellaisen paikan… Ehkä nuoret kulttuurit, kuten Suomi, antavat enemmän tilaa näyttää erikoiselta. Toisaalta vanhoissa kaupungeissa kuten Amsterdamissa tai Lontoossa on paljon värikkäitä persoonia. Olisiko se katolilaisuus. Nyt pistän havaintoni sen piikkiin ja matka jatkuu. Jos kaikki herättäisivät huomiota, ei olisi mitään, mikä herättää huomiota.

Ke 19.10. 23:18

Jazz-klubilla oli kivaa. Kysyin, voinko tulla huomenna kuvaamaan keikkaa. Sopi.

To 20.10. 21:18

Eiffel-tornia kuvaamaan. Metrossa on kuuma. Yksi mukava asia täällä on, että ympärillä on kaikenvärisiä ihmisiä. Tampereella ne on vähemmistössä, ja jos katsoo ihmistä silmiin, se miettii heti, miksi sitä katsotaan. Täällä kukaan ei ihmettele katseita. Toisaalta täällä ei muutenkaan huomata ihmisiä. Tampereella saa helposti kontaktin, vaikka pienenkin.

Ostin tuliaisiksi pitkiä tupakoita. ”Tabac” on irtotupakka, Luulin, että se on tavallinen. Meni aika kauan ja vaati tulkkia, että ymmärsivät. Olin nimittäin nähnyt jonkun polttavan niitä. Lopulta kun ymmärrys voitti, yksinkertaista kyllä: pitkä tupakka on ”cigar long” tai jotain sinne päin.

To 20.10. 22:26

Eiffel-tornin huipulla. Onnistuivat myymään minulle ihmeellisen välkkyvän miniatyyritornin. Täällä on hauskaa. Yritin kuvata tornia uudella tavalla, juurelta alta sisään niin, että katsoja ei tiedä, mistä on kyse. Maisemat ovat valoisia, mutta tylsiä. Jatkan jazz-baariin.

To 20.10. 23:05

Olen oppinut arvostamaan perinteistä filkkakameraan. Siinä tuntee itsensä enemmän valokuvaajaksi. Digikamera tekee ihmisestä graafikon. Kuvia otetaan niin monta, että tulee hyvä ja samalla mietitään, miten kuvaa voisi parannella. Suurennuskoneen kanssa on mukavampaa kuin säteilevän putkinäytön. Olen löytänyt jotain uutta, jonka olin unohtanut.

Pe 21.10. 1:00

Kuvaukset on nyt fini. Muutama ruutu jäljellä. Sen jälkeen kun olen kuvannut autoja Saint-Germain-des-Pres’llä, lopetan kuvaamisen ja siirryn havainnoimaan ihmisiä kuin antropologi ikään.

Pe 21.10. 1:50

Autossa joku huutaa valoissa takapenkillä olevalle koiralle: ”lassie, lassie!” Mysteeriksi jää, oliko koiran nimi Lassie, vai huusiko nainen ”la assis” (=istu tähän) tms.

Tää on erikoinen metropoli, sillä klo 1:30 se kuolee, melkein kaikki baarit ja brasseriet menee kiinni. Kai täällä on jotain hienoja isoja bilemestoja, mutta miten niihin pääsee, kun metro loppuu 1:00 mennessä.

Pe 21.10. 2:55

Kävelin yli tunnin hotellille. Aasialaiset omistajat tuntuvat kypsyneen minuun, kun tulen aina niin myöhään. Jazz-klubi oli tosi jees. Sain hyviä kuvia, luulen. Nyt pepsi-maxia ja baguettea. Olen todella iloinen, sillä täällä olen minä. Huomenna selvitän, jos täällä olisi joku menomesta.

Pe 21.10. 13:47

Olen matkalla Sacré-Cœriin kuvaamaan turisteja. Jaloissa tuntuu, että on kävellyt. Oikeastaan yöllä parin lasillisen jälkeen teki hyvää ottaa tunnin kävelylenkki.

Miksi haluan kuvata ihmisiä? Minua kiinnostaa ihmiset. Miksi? Mitä iloa on kuvata autoja, taloja, katuja. Kaikki ovat jo nähneet ne. Jos niitä haluaisi kuvata, mielenkiinto syntyisi vastakkainasetteluista, sommittelusta tai vaikka siitä, että kuvaa jotain, mitä muut eivät näe. Sen sijaan ihmiset muuttuvat jatkuvasti ja jokainen kuva antaa jotain uutta.

Pe 21.10. 15:08

Vika ruutu otettu! Loistava fiilis, olen saanut jonkin itselle tärkeän asian tehtyä. Viimeiseen ruutuun kuvasin pariskunnan syömässä rapuilla musta kissa seuranaan. Tulin ylätasolta. Näin mustan kissan, jota turistit yrittivät ruokkia. Tiesin, että se oli merkki! Kissa loikkasi alemmas ja menin ottamaan kuvan. Alhaalla oli pariisilaispariskunta piknikillä. Sommitelma hyvä ja aiheena chat noir ja kissan suhde ihmisiin: pariisilaisen suhde pariisilaisiin. Täydellistä! Aurinko paistaa ja olen iloinen. Tuntuu, että maailma on puolellani.

Pe 21.10. 19:10

Istuskelen hotellihuoneessa. Maistelen ostamaani skumppaa ja suklaakeksejä. Sunnuntaina kadut oli ihan tyhjiä. Maanantaina oli vähän ihmisiä. Sitten tähän saakka on jatkuvasti ollut enemmän vilinää. Pikkuradiostani kuuluu Radiohead särkyen. Sitten kun muutan tänne, hankin koiran. Niitä on täällä suhteellisen paljon.

Ajattelin hakeutua johonkin mukavaan brasseriehin kirjoittelemaan ja tulla takaisin metrolla. Ei jaksa kävellä. Kengätkin melkein puhki. Ehkä menen Pigallelle Chat noiriin, kävelin päivällä sen ohi.

Pikkuhiljaa alan nähdä ihmisiä, jotka erottuvat joukosta. Rastoja, pitkiä hiuksia, hattuja. Mutta ei mitään värikästä. Alan sekoittua joukkoon. En enää tunne itseäni ulkopuoliseksi.

Tässä kaupungissa on hauskaa, että kun menee metrolla mille pysäkille tahansa, avautuu sieltä uusi maailma tai kokonainen uusi genre. Esimerkiksi Sacré-Cœriltä on kilometrin matka Boulevard de Clichylle, joka on täynnä pornokauppoja yms. sunnuntai-viihdykettä.

La 22.10. 00:41

Maailma soi ympärillä. Otin juoman Chat Noirissa. Ei mikään ihmeellinen tapaus, mutta mukava katsella ihmisiä, lähinnä turisteja, jotka kävelevät ohi. Yritän irtautua arjesta ja etsin itseäni. Mutta täällä se on ristiriitainen asia. Toisaalta voin olla erilainen, toisaalta ihminen on ihminen ihmisten joukossa. Se, että kuvasin yksilöitä, oli minulle rajan ylitys. Mutta kuten olen havainnut, pariisilaiset tuntuvat olevan malleja luonnostaan.

La 22.10. 15:23

Kahvilla. Olen syönyt pari päivää hampurilaisia. Jostain syystä olen aina onnistunut tilaamaan sen vaihtoehdon, jossa on pelkkää lihaa ja juustoa. Paitsi tänään oli yksi suolakurkkuviipale. Täällä on kaksi ketjua, Quick ja McDonald’s. Pariisilaiset näyttävät suosivan jälkimmäistä. Innostuin tuoreista chansonisteista. Mietin miten kuluttaisin toisen viikon. Ehkä vain olen.

La 22.10. 16:15

Täällä on joku gay-expo ja metroasemalla mainoksia, joissa kaksi miestä tai kaksi naista suutelee. Suurin osa on yritetty repiä pois. Mitään muita julisteita en ole nähnyt revittynä.

La 22.10. 19:05

Hotellihuoneessa. Mietin mitä tekisin. Ajattelin mennä webbikahvilaan surffailemaan. Vaikeaa olla tekemättä mitään. Katson vieläkin katuja kameran läpi: etsin kiinnostavia kuvauskohteita. Lisäksi mietin jatkuvasti millaisia taideprojekteja voisin tehdä. Ehkä ensi viikolla pystyn irrottautumaan.

La 22.10. 21:02

Kysyin kaverilta mitä tehdä, että pääsisi irti arkiajatuksista. Vastaus: lähde kävelemään. Siis haahuilemaan. Päätin käydä ostamassa oluen ja juoda sen riemukaarella. Otin yhden jo kävelymatkallani. Joku mies kävi viisastelemaan, että on kiellettyä juoda kadulla.

Metrossa näkee kaikenlaisia ihmisiä. Päivällä huumatunoloinen tyttö tuli hidastetuin liikkein repimään naisen laukkua. Nainen antoi sille purkkaa. Nyt parrakas mies oli suklaakeksipaketin kanssa julistamassa jotain ”genesiksestä”.

Täällä sekoittuu erilaiset ihmiset. Champs Elyseellä on ultrafiinejä paikkoja pukumiehille. Vieressä Quick tai McDonald’s. Kadun kulmalla on tyttö muki ojossa: antakaa rahaa. Muki on tyhjä. Kävelin sivukujilla toivossa löytää minulle sopiva kahvila. Kävellessäni katsoin ohimeneviä ristorante-ikkunoita. Hienoja ihmisiä, kallista kaviaaria. Ajattelin mykkäelokuvaa. Ihmisten suu kävi ja mietin mistä he puhuivat.

Ajattelin vaihtaa jossain paljon pikkukolikoita ja alkaa täyttää kerjäläisten mukeja. Tämä kaupunki tuntuu olevan täynnä ristiriitaisuuksia.

La 22.10. 21:54

Istun Champs Elyseellä ja juon pussikaljaa. Chic-ihmiset liukuvat ohi katseeni. Vieressä on baari, jossa tämä olut maksaisi 7 euroa. Turisteja, kaikenlaisia. Ei täällä voi niitä erottaa. Täällä ei osata pussikaljaa, joka on outoa, sillä olut on baarissa sikamaisen kallista. Viini on edullisempaa.

Jos muuttaisin tänne, ostaisin skootterin. Se on halpa ja sen voi pistää parkkiin mihin vaan. Vielä kun olisi joku takapenkille. Kaipaan ystäviäni.

La 22.10. 22:37

Alan nähdä värejä. Huomaan ihmisissä pieniä yksityiskohtia, jotka erottavat heidät toisistaan. Viikon tarkkailu on tuottanut tuloksia. Puhekaan ei kuulosta enää tasaiselta sorinalta, vaan kuulen kaikenlaisia vivahteita. Naisella oli timanttikoru lävistetyssä ylähuulessa. Tämä vain on eri maailma. Tai erilainen. Olen myös tottunut metrossa matkustamiseen, jonka olin unohtanut Tampereella.

La 22.10. 23:31

Istun Smoke-baarissa. Mukava tunnelma. Huomenna on jo sunnuntai ja maanantaina alkaa viikko jona palaan Suomeen. Täällä soi jazz. Istun saksalaisten ja ranskalaisten välissä. Juon olutta ja tunnen eläväni. Koti on siellä, missä minäkin. Ajattelin ottaa vielä toisen ja sitten luovuttaa, palata hotellille syömään iltapalaa.

En osaa tutustua ihmisiin. Tekosyy! En jaksa ottaa kontaktia. Muut ihmiset eivät kiinnosta minua. Elän itselleni. Olen matkalla, jossa tutkin itseäni. Tämä paikka inspiroi minua. Tunnen oloni kotoisaksi. Ehkä siksi, että olen piilossa kaikilta muilta, mutta kuitenkin minua seuraavat kymmenet silmät. Itseltään voi piiloutua vain hetkeksi. Istun alas rauhassa ja katselen ihmisiä. Mietin pitäisikö minun luopua kirjoittamisestakin, että voisin täydellisesti irtautua arjesta, mutta en usko, että se auttaisi. Taide on aina läsnä silloin kun olen itse läsnä.

Ehkä se ei olekaan niin että pakenen, vaan elämä pakenee minua. Varjoni pitenee mitä enemmän elän valossa. Itseni pakenee minua. Mutta kaipaan sitä, jota muutkin, jotka ovat yksin. Sellaista, joka ei löydy etsimällä, eikä se etsi sinua. Asia joka tapahtuu tai tulee olemaan. Vaikka olen tässä, en tunne olevani. Haluan tehdä kaiken sen, mistä olen tuntenut riittämättömyyttä.

Alan olla melko humalassa, mutta olen tyytyväinen, sillä kerran vain lauantaina olen Pariisissa kännissä. Nyt on lauantai ja lauantai on minun. Yksi vielä, sitten hotellihuoneelle ja huomenna kirpparille vendaa stendareita, joissa on vilkkuva Eiffel-torni.

Su 23.10. 16:04

Kävin kirppiksellä ostamassa tuliaisia. Olen alkanut ymmärtämään Pariisin merkkikieltä. Se on erilaista kuin Suomessa. Täällä ihmiset ovat enemmän omissa oloissaan. Matkalla jostain johonkin. Ihmisiä katsotaan silmiin, mutta se ei merkitse mitään. Jos istut metrossa Suomessa ja katsot jotain silmiin, suuri osa kiusaantuu siitä. Ehkä se olen vain minä, sillä olen tottunut ajatukseen, että matka on yhtä hyvä juttu kuin päämäärä. Toisaalta kuka sitä työmatkasta jaksaa innostua. Pidän siitä asetelmasta. Ymmärrän samalla, miksi kaupunki-ihmisiä pidetään kylmäkiskoisina.

Olen tottunut Tampereen merkkikieleen. Se on sekoitus kaupunkilaisuutta ja pienen kylän tuttavallisuutta. Täällä ei kukaan tule juttelemaan tuntemattomille.

Hotellin siivooja tuli selittämään minulle jotain sotkusta. En ymmärtänyt, mistä on kyse, joten järjestin tavarani siisteihin pinoihin ja kutsuin siivoojan katsomaan. Hän heilutti käsiään ja näytti lattiaa ja sitten patonkia. On joutunut imuroimaan muruset.

Un café on kahvila ja une café on kahvi. Siis jos menet baariin ja tilaat un cafén, voi joku ihmetellä.

Su 23.10. 20:05

Tulin kahville. Aluksi ajattelin mennä erääseen tee-laitokseen. Sitten metrossa alkoi jostain syystä ahdistaa ja hyppäsin 4-linjalle. Seinen nurkilla olisi ollut yksi pikkukahvila, joka kuulosti oppaassa hyvältä. En ollut varma, olisiko se auki ja kun nousin metrosta, edessäni oli Starbucks.

Olen pikkuhiljaa pääsemässä irti arkisista ajatuksista. Ei ole tarvetta tehdä mitään erityistä. Vihdoin vapautumisen tunne. En katsele enää taiteentekijän silmin, tilalla on tasapainoinen olemisen olo. En edes jaksa kiinnostua samalla tavalla kirjoittamisesta. Pidän kuitenkin tätä päiväkirjaa havainnoista pariisilaisesta elämäntavasta. Mutta en usko, että se tulee näyttelyyn. Haluaisin ennemmin tehdä jonkinlaisen äänitaustan. Täältä saisi nauhoitettua mielenkiintoista kaupunkiääntä, metroa ja painokasta puhetta.

Su 23.10. 22:33

Ymmärsin, että olen matkalla itseeni. Täällä voin olla se, joka ei saa ulkopuolista kommenttia itsestään. Kun tutkin pariisilaisia, tutkin samalla itseäni. Heijastan omat ajatukseni heidän kauttaan, he ovat peilini. Itse asiassa en ole yleisö, vaan pikemminkin näyttämöllä.

Ma 24.10. 12:56

Kävin katsomassa Picasso-Basquiat –näyttelyn. Ei siellä ollut niiltä ollut kuin muutama duuni. Pieni pettymys, ja täällä on vielä mainostettu paljon näyttelyä. Nyt lähden tutkailemaan erästä katua.

Erikoista, kuinka nopeasti ihminen sopeutuu uuteen ympäristöön. Täällä on paljon tummahiuksisia. Blondeja todella vähän. En ole nähnyt vielä yhtäkään. Yhden punahiuksisen näin. Hän puhui ranskaa ja se ei oikein istunut hänen ulkonäköönsä. Suomalainen kulttuuri on minussa vahvasti. Pariisin metrossa on mukava katsella ihmisten menoa. Pidän tästä kaupungista, mutta enää en kaipaa tänne samalla tavalla kuin ennen. Haluan mennä maahan, jossa pukeudutaan erikoisesti ja näytetään hassuilta.

Ma 24.10. 15:07

Olenko alkanut näyttää pariisilaiselta? Minulta kysyttiin tänään kolme kertaa tietä. Kerran osasin neuvoa. Ehkä ympäristö tekee kaltaisekseen. Paikallinen merkkikieli on niukkaa, mutta selkeää. Ehkä se johtuu siitä, että täällä kaupunkikulttuuri on niin vanhaa: on ollut aatelisia, työläisiä ja kaikkea siltä väliltä, niin merkit ovat pitkälle kehittyneitä. Erikoista kuvitella vallankumousta ja sitä kun rikkaat laitettiin giljotiiniin. Sekasorto ja asetelman täydellinen kääntyminen.

Olen käyttänyt aikaa kaduilla kävellen, välillä pysähtyen viinilasilliselle tai kahville. Lisäpisteet viinille siitä, että se tarjoillaan oikean lämpöisenä.

Täällä on monta kulttuuria sekaisin ja jokaisella on oma tyylinsä ja olemuksensa. Ymmärrän nyt, että koskaan en voi luopua juuristani, enkä haudata oksiani. Sillä minne menenkin, aina muistan mistä olen kotoisin. Maa ei muuta minua, sitä mitä sisimmässäni olen. Enkä minä voi muuttaa maata. En ole vanki, vaan vapaa olemaan missä tahansa oma itseni. Siinä ajatuksessa on jotain mitä en ole ennen tiedostanut.

Ma 24.10. 17:19

Kaikki muuttuu. Pitkällisen haahuilun ja mietiskelyn jälkeen löysin hotellin, jossa olin kolme vuotta sitten. Kiva baari oli poistunut, levykauppa oli vielä. Sieltä ostin silloin ensimmäisen Saint-Germain-des-pres:n kokoelman. En ole enää sama ihminen, olen muuttunut. Olen kasvanut. Minusta on tullut nuori uudestaan, eri tavalla.

Maa ei muuta ihmistä, maailma muuttaa. Ei se ole kaupungista kiinni, mutta ilman vanhoja ulkoisia tekijöitä muutos on helpompi. Siksi pitää matkustaa, siksi pitää muuttaa. Jotta voisi matkustaa itsessään ja muuttua sisältä päin, ilman ympäristön painostusta. Mutta jos kulttuuri ja perinteet ovat vahvoja, muutos on vaikeampi. Sillä silloin se on näkyvämpi. Omassa ympäristössään on aina alasti, vaikka pukisi mitkä tahansa vaatteet päällensä. Mutta aina on vapaus viestittää: katsokaa, olen tällainen, katsokaa, elän näin. Ihminen voi herätä ympäristön vaikutuksesta. Toisaalta ympäristö voi sammuttaa sisäisen palon, tai jättää sen kytemään.

Tämä matka kertoo minusta. Kulissi, jossa miettiä olemista. Kysyä itseltään: miksi tuo on tuollainen, ja samalla, miksi minä olen tällainen. Mikään ei muutu ja kuitenkin kaikki muuttuu. Leena Krohnin sanoin: ”Oppiminen on sitä, että kaikki muuttuu, mutta mitään ei tapahdu”.

Ma 24.10. 21:01

Löydän itseni täältä, mikä ei ole kotimaani. Minulla on tarpeeksi etäisyyttä tuntea itseni etääntyneeksi. Mitä odotin tältä matkalta. En mitään. En mitään, mikä oikeasti merkitsee. Nyt näen itseäni hetken minän ohi. Kuka olen, mihin kuulun. Merkityksettömiä kysymyksiä, mutta suuria. Sellaisia, joihin vastaus ei löydy kuin vuorella istumalla. Olen erakko ihmisten keskellä.

Ennen lähtöäni makasin yöllä keskellä Hämeenkatua ja katselin tähtiä. Silloin tunsin olevani yksin. En odottanut autoa, vaan merkkiä, sanomaa tähdiltä. Ja useat aurinkokunnat tekivät minuun vaikutuksen. Halusin karata kaikesta.

Ti 25.10. 14:21

Täytyy olla muuta kuin itsensä, jotta voi ymmärtää ettei voi olla muuta kuin oma itsensä. Kaikki ympärilläni on katoavaista. On vain minä ja maailmankaikkeus, eikä mikään voi viedä niitä minulta.

Ti 25.10. 18:11

-Hän tietää sinusta.
-Miten hän voi tietää minusta?
-Hän tietää, että tapaatte.
-Miten hän tietää sen, eihän hän tunne minua?
-Tiedäthän sinäkin, että tapaatte ja mietin millainen hän on.
-Mutta voinko tietää varmasti?
-Usko ja tieto ovat yhdessä kun on kyse suurista asioista. Te molemmat tiedätte, että tapaatte. Mutta kumpikaan ei tiedä kenet, milloin ja missä.

Ti 25.10. 19:11

Miksi halusin kuvata Pariisia? Pariisi on varmasti yksi kuvatuimmista kaupungeista. Päällimmäisenä toki siksi, että lähdin tänne lomalle kahdeksi viikoksi. Mietin, mitä uutta voin ilmaista kuvillani tästä maasta. Halusin mustavalkokuvia perinteisellä still-kameralla. Halusin suunnitella jokaisen ruudun tarkkaan ennen laukaisua. Välillä jäin johonkin paikkaan odottelemaan hyvää tilannetta; Välillä tuli kiire kaivaa kamera esille. Keskityin ihmisiin, ihmisiin erilaisessa maailmassa kuin siinä, missä minä elän. Toivoin, että edes yhdestä ruudusta tulisi sellainen, että se jäisi ihmisten mieleen. Kuvasarja on minun omakohtaisesti kokemani Pariisi. Näyttely ei kerro suoraan minusta, vaan siitä millainen jännite minun ja Pariisin välille syntyi.

Ti 25.10. 20:51

Tulin käymään Fubarissa. Oppaassa kehuttiin hyväksi martinipaikaksi. Oliivi sopii yllättävän hyvin martiniin. Let’s Go:n opas on harmillinen juttu. Kun hotelli, kahvila tai baari laittaa sinne ilmoituksen, paikka muuttuu turistirysäksi ja hinnat nousee. Ja asiakkaat muuttuu. Amerikkalaisten nasaalienglanti kuulostaa todella imelältä.

Haluaisin kuvata sitä mikä ei näy pinnalle. Ajatus tuntuu kokemani viikon jälkeen vaikealta: kuinka päästä alakulttuurien pariin tai kohdata niitä. Ei niitä täällä näe päälle päin. Helsingissä voimakkaisiin merkkeihin alakulttuureista törmää jatkuvasti. Nyt ymmärrän ehkä sitä, miksi ihmiset haluavat tulla lomalle Suomeen. Suomi on vapaa maa, jossa on vapaasti liikkuvat alakulttuurit.

Ti 25.10. 21:19

Miten ihmisen voi ikuistaa. Kuvalla? Liikkuvalla kuvalla? Ei ole keinoa kuin ikuistaa hetki jostain tilanteesta. Mutta siitä puuttuvat aistit. Näköaistin kautta voi kertoa tuhat sanaa, mutta on asioita, jotka ilmentyvät vain kirjoittamalla. On asioita, jotka ilmentyvät vain tuoksuina, makuina, tuntona. Ne elävät muistoissamme. Mutta miten saada se kaikki yhteen kuvaan. Ei mitenkään. Kuva on minun näkemäni kohde ja päätös painaa laukaisinta. Taiteilijana haluan, että kuka tahansa voi nähdä elämää kuvieni kautta.

Ti 25.10. 21:58

Tulin ylihinnoitetulle kahville. Café au lait 4.50€. Toisaalta sain pähkinöitä ja vettä ja nopeaa palvelua. Turistimittakaavassa ok. Täällä on paljon saksalaisia. Ymmärrän jostain syystä saksaa paremmin kuin ranskaa. Ehkä se on ääntämisestä kiinni. Täällä ei voi edes tilata kahvia, jossei äännä oikein. caféssa paino on lopussa. Pitää sanoa ”cafEolee”. Suomessa on helppoa, kun painotus on aina ensimmäisellä tavulla. Kahvin saa kun sanoo ”KAH”, oluen tilaamalla ”OL”.

Ti 25.10. 23:17

Kuulun maahan, jossa sinutellaan ja eletään avoimesti. Minä olen tyhmä, sillä olen täällä. Sillä täällä ei voi olla muuta kuin tyhmä. Olen pettynyt, mutta oikeasti tyytyväinen. Ymmärsin kuinka olen tässä kaupungissa.

Vasta kun on yksin, ymmärtää ystävien merkityksen, ja vasta kun on ystävien seurassa, ymmärtää yksinäisyyden merkityksen.

Tahar Ben Jelloun: ”– Olemme onnellisia täällä niin kauan kun saamme soittaa musiikkiamme. Se ei ole meidän musiikkiamme, se on esi-isiemme musiikkia. Synnyimme herättämään sen henkiin, viemään sen pahuuden ja onnettomien riivaamiin sydämiin. Meidän innostuksemme, sielumme ja henkemme yhdistyvät maahan, sen metsiin, jokiin ja pyhiin kiviin –”

To 27.10. 11:40

Oon nukkunut tosi kauan. Ostin eilen pienen unisiepparin. Ripustin sen kaulaan. Alkoi väsyttää, menin kuuden maissa nukkumaan ja heräsin 22:30. Luin vähän kirjaa, sitten jatkoin unia. Nyt nouseskelen. 18 tunnin uni oli hyvää ja rauhallista.

To 27.10. 13:33

Pont neufillä. Mietin ketkä kaikki tätä siltaa ovatkaan tallanneet. Varmaankin suurin osa taiteilijoista, jotka tunnen. Ja miljoonat muut ihmiset. Ihminen on pieni. Yksi hetki on pieni, mutta ikuinen, kuten ihminenkin. Kaunis kaupunki. Yksin olo on tehnyt hyvää ja opettanut. Mutta pikkuhiljaa tunnen olevani valmis palaamaan kotiin.

To 27.10. 15:37

Metrossa matkalla katsomaan John Lennonin tavaroita. Lähdin tälle matkalle, sillä etsin kotiani. Etsin omaa ympäristöäni, paikkaa jossa voisin kuolla. Olen löytänyt itseni tuntemattomien ihmisten keskeltä. Olen huomannut, että koti on siellä, missä minä olen. Ympäristö ei koskaan ole itseni kaltainen, olen vain vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Saatan kiintyä johonkin paikkaan ja siitä voi tulla minulle turvapaikka, piilopaikka. Paikka, joka ei koskaan katoa. Oma pieni luola. Se voisi olla kodin määritelmä. Jossain mielessä onkin. Mutta minulle koti on paljon liikkuvampi.

Pitää lähteä matkalle, että näkee lähelle ja pitää olla lähellä, että näkee maailman. Maailman, joka on unelmia täynnä. Turhia unelmia. Unelmia asioista, jotka löytyvät aivan itsensä edestä. Niitä ei vain huomaa. Siten joillakin ihmisillä on ikuinen kaipuu etsiä ja seikkailla. Pariisi ei ole antanut sitä, mitä ehkä odotin, se on antanut minulle nämä oivallukset.

To 27.10. 16:43

Jotain hassua on tapahtunut minulle. Olen ehkä ottanut tilan haltuuni. Kassamyyjä iski minulle silmää. Lipunmyyjä kehui mustia kynsiäni. Ehkä olen ollut varautunut.

To 27.10. 18:56

John Lennon: ”Unfinished songs” oli hieno näyttely. Kuvata ei saanut, mutta ei siellä oikeastaan olisi mitään kuvattavaa ollutkaan. Ostin postikortteja. Ajattelin aiemmin, että kuvasarjani kertoisi jännitteestä minun, Pariisin ja pariisilaisten välillä. Nyt se jännite on lähes kadonnut. En pidä itseäni heitä parempana tai huonompana ihmisenä. Ihmisiä kuin ihmisiä. Tämä muuttaa kuvasarjani merkityksen. Siinä ei olekaan kyse jännitteestä vaan valta-asemasta. Vaikka koin ihmiset erilaiseksi, he eivät torjuneet kamerani linssiä. Mutta katseeni he torjuivat. Olin kahdessa persoonassa: suora kontakti ja kontakti kameran linssin läpi. Jos ottaisin kuvat uudestaan, en usko että muuttaisin aiheita. Ajattelutapani saattaisi olla erilainen. Voi olla, että juuri tuo jännite sai kuviin eloa.

Ymmärrän yhä enemmän vieraasta kulttuurista, vieraista ihmisistä ja itsestäni. Voisinko nyt hypätä johonkin kulttuuriin suoraan se jännitteen läpi? En usko. Toinen kulttuuri on opittava. Tampereella vuosi sitten pyysin ihmisiä olemaan kuvattavina. Täällä yritin kuvata luonnollisia tilanteita. Ihmiset reagoivat kameran eri tavalla kuin tamperelaiset. Toisaalta lähestymistapani oli eri. Jos tekisin täällä kuvasarjan samaan tapaan kuin Tampereella, saattaisi siitä tulla hyvinkin paljon samankaltainen.

To 27.10. 20:20

Tokavika ilta, ikävä kotiin. Tunnen itseni yksinäiseksi. Kauneus on ystävissä, ei itsessä. Tai itsessä eri tavalla. Ystävissä on hyväksyvä rakkaus. Kauneus on kortti, kirje, tekstiviesti, pitkä puhelu, sähköposti. Huomenna menen katsomaan Morrisonin haudan, sitten hautaan Pariisin muistoihini, kunnes palaan tänne rakkauteni kanssa. Ehkä tämä on rakastavaisten kaupunki. Mutta luulen, että kaikki kaupungit ovat. Ilman vastakappaletta sydämeni ei ole täysi. Jaettu ilo, suru, hauska tapahtuma. En halua matkalle ystäväni kanssa, haluan matkalle rakkaani kanssa.

Älä odota mitään, niin et voi menettää mitään. Odota paljon, niin et voi menettää mitään. Odottaminen tekee asiasta tärkeän. Jos kohtaat jokaisen asian olankohautuksella, sinut kohdataan olankohautuksella tai kiinnostuksella, josta et ole kiinnostunut. Mutta tee nämä molemmat. Odota ja älä odota, niin saat rauhan. Aika on ystävä, jos odotus tuottaa tuloksen. Mutta aika on intohimo, jos odotusta ei palkita. Kauneus ei ole jaloissa, ei kasvoissa. Kauneus on hyväksynnässä. Kaikki suuret asiat tapahtuvat yksin, mutta ympärille voi kerääntyä ja etsiä oman paikkansa.

Pe 28.10. 14:40

Istuskelen metro-asemalla. Täällä on yllättävän vähän tuoleja, joissa voi istua. Pariisissa siis. Pitää aina pysähtyä kahville tai jollekin ja se tulee äkisti aika kalliiksi. Mut tässä on kiva istuskella ja kuunnella junia ja ihmisten ääniä.

Pe 28.10. 16:45

Nyt on Morrisonin hauta nähty. Patsas oli kadonnut johonkin. Aika kadottaa, kai. Kiitos musiikista.

Merkki! Näin taas mustan kissan, hautuumaalla. En ehtinyt ottaa kuvaa. Etsiskelin sitä hautojen välistä. Tuloksetta. Merkki mistä? Kuolemasta? Valokuvaamisen lopettamisesta? Täällä on seesteistä ja rauhallista. Mutta haluan syötävää. On nälkä. Faim. Baguette.

Pe 28.10. 21:52

Viimeinen ilta. Huomenna olen tähän aikaan jo Suomessa. Hotellihuoneessani oli vielä yksi olut. tulin juomaan sen Montparnassen hautuumaan vierelle. Onnistunut, opettavainen reissu. Vähän kalliiksi tuli, mutta olin jo etukäteen päättänyt, etten kelaa liikaa raha-asioita. Nyt hiljennyn nauttimaan tämän viimeisen illan olueni seurassa. Puhdas olo, mutta haluan omaan sänkyyn nukkumaan.

Viimeiset merkinnätTuli taas ylibuukattu lento. Nyt tajusin jäädä tiskin kulmalle kärkkymään ja sain 75€ hyvitystä kun lensin Lufthansalla Hampurin kautta. Lisäksi se oli reittilento ja siihen kuului ruoka.

Väärinymmärrykset ovat rikkaus, joka luo uusia merkityksiä asioille.

Onneksi olin niin kauan, että ehdin irtautua todellisuudesta, arjesta kunnolla. Haluan enemmän. Haluan elää lisää. Haluan tuhota. Haluan rakentaa. Haluan kokea kaiken, mutta tiedän, että siitä seuraa ainoastaan tyhjyys. Mihin suuntaan lähden? Mihin mennä, että löytäisin paikkani? Kuka sen löytää, kenet minä löydän? Kotiin palaaminen tuntui kuin olisin saapunut vain välietapille. Paikkaan, jossa odotan seuraavaa matkaani.

my other pages

Check out the pages at my home: art, CV and Pupu ja Marsu.

This is my first blog-note. I’m very happy about it.

My homepage is at www.kirjalainen.com. In this blog you will find fine arts, journals and other texts. Mainly in Finnish. This is the current plan.