Ajatus vapaudesta on ajatus vapauden menetyksestä @ en ajattele

Vapaus on valita

Viha päästä irti
Irti päästä viha

Vapaus on riippumaton
Riippumaton on vapaus

Vapaus on olla pelkäämättä

Vapauden menetystä

I am my dad

huhtikuu
olen

i
l
o
in
e
n

sillä eilen löysin sukkani
ne olivat väärinpäin
jossain muualla
missä etsin paitaani
sitä jossa on kuva
takana teksti
jota en muista
en näe
en.

harmi sinällään, sillä se kuva

olen löytänyt
elämäni
isältäni
ympäriltäni
sisältäni
tekstistä
kuvista
liikkeestä
tanssista
ajasta
viihteestä
videosta
filmistä
kamerasta
kanavasta
tunteesta
elämästä
sukupuusta
siitä
mistä
lähtee
anteeksi
anto
alkaa
elämä
ilman
sitä
mitä
joskus
luuli
että
tarvitsee
kantaa
tänään
olen
puhdas
ja
nukun
tuolla
missä
isäni
päivisin
katselee
pilven
reunalta
mitä
puuhailen
ja

juttelee

kun
pidän
häntä
kädestä
katsomme
yhdessä
ihmisiä
joita
en
tiennyt
olevan
mutta
tunsin
tulevan
siinä
mielessä
tyhjään
elämääni
ja
olen
vapaa
vapaampi
kuin
kukaan
muu
vapaa
vapaudesta
ajatuksista
tunteen
siivellä
nils
holgerson
kääpiö
iso
ego
piilossa
hyvin
harvoin

Koohta on jooulu

Ajattelin tänään taidetta. Ajattelin kuinka edetä asioissa. Etsin itseäni vaikka olen jo löytänyt. Tunnuin huteralta, mutta en horjunut. Olin välitilassa, mutta myös sivuilla. Joku pitää minut pystyssä, vaikka mieleni on heitteillä. Vieläkö kyseenalaistan kaiken? Vieläkö kaikki epäselvää?

Tulevaisuus on tuntematon.

Menneisyys on takana, sinne en palaa, sen olen käynyt, sen olen käsitellyt.

Eteenpäin on tietyt lähtökohdat. Lähtökohdat, jotka ovat olevaiset ja hyvät ja tasapainoiset kohdallani.

Kun uusi alkaa on vanha vaihtunut jo.

Kun alku on alkanut, on uutuus vielä tuntematon.

Kun uutuus tulee tutummaksi, menee vanha kauemmaksi. Vanha, jonka tuntee, maailma johon on tottunut.

Maailma on kaukana, kunnes tulee lähemmäs.

Ja kun se tulee lähemmäs, se tulee tutummaksi. *)

Ja kun se tulee tutuksi, se tulee varmuudeksi.

Ja kun se tulee varmuudeksi, elämä tulee luontevaksi osaksi sitä.

Ja kun elämä on luonteva osa sitä mitä elää, on elämä harmoniassa.

Ja kun elämä on harmoniassa, ovat muutokset ohi.

Ja kun muutokset ovat ohi, on elämä taas tasaista.

Ja kun elämä on tasaista, se kestää, kunnes tulee uusi muutos.

*) Ja tässä minä olen nyt, puolitiessä, ehkä vähän jo edellä. Hetkellinen epävarmuus iskenyt. Mutta käytännön asiat ovat järjestyksessä, ja se on suurin osa tasapainosta.

Ja olen onnellinen.

Jyrki on erittäin iloinen

…Sillä jyrki on muu ry:n jäsen. Arvioidessaan tilannetta hän tuli siihen lopputulokseen, että hänet valittiin juuri ja juuri, sillä hänen artist’s statementtinsa oli hänen mielestään erityisen epäselvä ja mitäänkertomaton tyhjänpäiväinen jaarittelu, jonka hän joskus ajatteli olevan hänennäköisensä tai jotenkin kuvastavan häntä. Mutta muutaman tunnin jäseneksi hyväksymistä ihmeteltyään hän tuli siihen lopputulokseen, että sillä ei ole merkitystä. Hän on erittäin iloinen saadessaan olla osa artists’ associationia, johon hän kokee kuuluvansa ja jolle hän tuntee kykenevänsä antamaan omalla työpanoksellaan ja taiteellaan ja toisaalta josta hän kokee saavansa paljon apua taiteellisella kulkureitillään.

Loppujen lopuksi teokset ovat ne, jotka näkyvät.

Jyrki on erittäin iloinen.

Kiitoksia Muu ry:lle valitsemisesta. Toivon, (ja uskon) että yhteistyöstämme tulee hedelmällinen.

Jyrki on erittäin iloinen, sillä hänen elämänsä kulkee hänelle sopivaa polkua.

Kiitoksia kaikille.

Jyrki.

Unohtakaa kaikki mitä olen sanonut, kirjoittanut tai kuvannut

…Sillä tästä alkaa uusi aika. Mutta muistakaa, että olette unohtaneet jotain.

Minä, minä, minä. Eikä yhtään haittaa.

Olen tehnyt uusia havaintoja maailmasta. Suhtautumiseni elämään on muuttunut, uudistunut. Hyväksyn itseni, maailman, kaiken. Voin sanoa, että olen nöyrä. Voin sanoa, että olen ylpeä itsestäni. Voin sanoa, että olen ylpeä siitä, että olen saavuttanut kovien kokemusten, runsaan mietiskelyn, kirjallisuuden sekä maailman ohjaamana tämän tilan, jota voisin tasapainoksi sanoa. Vaikka olen nöyrä, olen ylpeä. Vaikka olen nöyrä, tunnen olevani parempi kuin mitä ennen. Tai kenties ei parempi. Ei viisaampi, tavallaan. Olen vain nyt tässä ja silloin olin siellä.

Onko nyt elämä helpompaa, kenties. On se. Oivallusten sarja alkoi kun täytin 30. Nyt olen valmis muuttumaan ja muuttamaan. Tai oikeastaan olen jo muuttunut. Heinäkuun lopussa muutan Helsinkiin. Kiitos. Olen kiitollinen tästä kaikesta. Elämäni näyttää, ja on näyttänyt jo pitkään hyviä puolia. Vaikka on se ehkä kiinni siitäkin, että osaa katsoa oikeasta kulmasta elämää. Maailma leikkii kanssamme. On uskomatonsta, kuinka maailma tekee meille… Tai kuinka maailma näennäisesti on julma. Tai kuinka maailma opettaa. Tai kuinka maailma laittaa meidät tilanteisiin, joissa opimme. Niin se on. Maailma todellakin opettaa meitä. Teoillani olen suorastaan kerjännyt opetusta. Nyt olen saanut sen, mennyt yhden mankelin läpi ja valmis seuraavaan. Ainoastaan nyt olen oppinut katsomaan maailmaa uudella tavalla.

Maailma on hauska. Kenties maailma nauraa meille tai minulle, en tiedä. Ainakin olen viime aikoina nähnyt asiat, jotka tapahtuvat ja opettavat hauskoina. Maailman kohtaaminen on oikeastaan erittäin humoristista. Vaikka olisi mikä opetus. Vaikka olisi millainen tilanne tai vaikka olisi kerjännyt maailmalta turpaansa, niin kun se isku tulee, ja sen ymmärtää itse kerjänneensä, niin lopulta ei voi muuta kuin nauraa maailman kanssa itselleen ja koko maailmalle! Tunnen kokevani, että maailmankaikkeus on onni ja rakkaus ja huumori. Ehkä myös itseironia. Olen pieni, mutta samalla suuri. Minä, minä, minä. Eikä haittaa yhtään.

Ennen lopputyönäyttelyä

Lopputyönäyttely alkaa kahden tunnin päästä. Olo on kevyt, helpottunut ja huoleton. Viimeiset viikot ovat olleet antoisia ja elämä menee nyt eteenpäin. Tuntuu, että sillä on kuitenkin merkitystä, ovatko työt näytillä. Vaikka samalla se tuntuu itsetärkeydeltä ja egoistiselta. Muuten en keksi, miksi haluan asettaa teoksiani näytille. Merkityksettömyys näkyvyyden suhteen on edelleen ilmassa. Ainakin sillä saa työpöydän puhtaaksi. Se on osa taiteen tekemistä. Se on osa työtä, ammattia.

Olen pyrkinyt eroon itsetärkeydestä. Etenkin itsesäälistä ja pienistä ahdistuksista. Tietoinen oikeaan suuntaan kulkeminen on vapauttanut kanavia ilolle ja onnelle. Olen tällä hetkellä onnellisimmillani. Vaikka kotona täytyy siivota ja tietokone korjata ja yms., en tunne painetta niistä asioista. Tällä hetkellä lennän kevyesti ilmassa ja jalkani ovat tiiviisti maassa, jota rakastan. Maa on voimaa. Minä etenen, tiputan huonoja juttuja ja tuotan hyviä mieleeni. Kenties huomenna olen toinen, mutta tänään olen minä. Ja se sopii minulle.

Elämän merkitys ja tehtävä selviää harson takaa, kun kulkee oikeaan suuntaan. Ja oikea suunta on vain se suunta, jota päin kulkemalla liikkuu. Muuten voi juosta paikoillaan niin että tavarat tippuu käsistä ja hengästyy kaikesta ylimääräisestä merkityksellisestä ympärillä.

Keskitän mieleni ja hyppään.

New Videos: Physical Conversations with a Wall and Karkaamisen strategia

Lately I’ve spent some time reconstructing and remembering some things I’ve gone through in my life. The idea behind “Physical Conversations with a Wall” video includes endless number of layers, so maybe it’s better that I say nothing about it. You can just watch it or you can analyze it very much. I’d suggest that you start by emptying your mind and just watching it.

Physical Conversations with a Wall

The second video is in Finnish. In English the title could be something like “The Strategy of Running Away”. It’s a story from my childhood. It’s about how you can get upset and annoyed about some little thing and how you need people to remind you how important you are for them. And also how important they are for you. I really like this video. It could also be considered very profound about the very being of the human nature. It’s shot amateur-like with only one take. I want to respect gonzo-tv-culture by using this style.

Karkaamisen strategia

– että koko ihmiskunta jakautuu kolmeen luonneryhmään –

– että koko ihmiskunta jakautuu kolmeen luonneryhmään –

– Ensimmäisen ryhmän ihmiset ovat täydellisiä sihteereitä, apulaisia, kumppaneita. He ovat luonteeltaan joustavia, mutta heillä ei ole paljon annettavana. He ovat kuitenkin palvelusalttiita, lämminsydämisiä, kotona viihtyviä, kekseliäitä tietyissä rajoissa, hyväntuulisia, hyvätapaisia, mukavia, tahdikkaita. Sen mainiompia ihmisiä on oikeastaan mahdoton löytää. Heillä on vain yksi vika: he eivät pysty toimimaan yksin. He tarvitsevat aina jonkun joka johtaa. vaikka pakottamalla ja tylysti, ja silloin he ovat suurenmoisia. Yksin he tuhoutuvat.

Toisen ryhmän ihmiset ovat kaikkea muuta kuin mukavia. He ovat ahdasmielisiä, kostonhimoisia, kateellisia, mustasukkaisia, itsekeskeisiä. He puhuvat vain itsestään ja vaativat yleensä ihmisiä mukautumaan omiin vaatimuksiinsa. He ottavat aina aloitteen käsiinsä, vaikka se ei sujukaan heiltä luontevasti. He ovat joka tilanteessa kireitä eivätkä milloinkaan rentoudu. He ovat alati epävarmoja ja tyytymättömiä ja sitä häijympiä, mitä epävarmemmiksi tulevat. Heidän kohtalokas vikansa on, että he ovat valmiita tappamaan päästäkseen johtajiksi.

Kolmannen kategorian ihmiset eivät ole mukavia eivätkä häijyjä. He eivät palvele ketään eivätkä pyri määräämään. Oikeastaan he ovat välinpitämättömiä. Heillä on itsestään ylevä kuva, joka pohjautuu yksinomaan päiväuniin ja toiveajatteluun. Jos he ovat jossain erityisen eteviä, niin se on odottamisessa. He odottavat, että jotain tapahtuisi, että heidät keksitään ja valloitetaan, ja he pystyvät taidokkaasti luomaan vaikutelman että heillä on kehkeytymässä suuria asioita, jotka maailma kohta saa nähdä, mutta joita maailma ei tosiasiassa koskaan näe, sillä eihän heillä ole mitään salattuja voimavaroja.

– Hän kehotti minua uudestaan löytämään oman ryhmäni, ja ehdotin empien, että olin ehkä yhdistelmä kaikista kolmesta.

- Ei mitään yhdistelmähöpinöitä, hän sanoi yhä nauraen. – Me olemme yksinkertaisia olentoja, jokainen edustaa yhtä kolmesta perustyypistä. –

- Carlos Castaneda, Hiljaisuuden voima, s. 229-230

Ote eräästä kirjasta, kenties jotain myös elämästä

“Aivan tietämättä syytä ja ymmärtämättä mitä oli tapahtunut minä huomasin olevani hyvin epätavallisessa mielentilassa. Tunsin itseni vapaaksi, huolettomaksi. En välittänyt siitä, mitä la Gorda oli tehnyt minulle. Minä en ollut antanut hänelle anteeksi hänen moitittavaa käytöstään, sitä se ei ollut – oli vain kuin minua ei olisi koskaan edes petetty. Minussa ei enää ollut avointa tai peitettyä kaunaa la Gordaa tai ketään muutakaan kohtaan. Se mitä tunsin ei ollut tahallista välinpitämättömyyttä, ei haluttomuutta toimia, ei myöskään vieraantumista tai halua olla yksin. Pikemminkin se oli ennen kokematonta irtonaisuutta, kykyä uppoutua hetkeen ja heittää mielestään kaikki muut ajatukset. Ihmisten teot eivät enää vaikuttaneet minuun, sillä minulla ei enää ollut minkäänlaisia odotuksia. Merkillinen rauha oli asettunut elämäni hallitsevaksi voimaksi. Tunsin että olin jotenkin omaksunut yhden soturin elämän käsitteistä – irrallisuuden elämän taisteluista, vapauden. La Gordan mukaan minä olin enemmän kuin omaksunut sen – olin sisäistänyt sen ruumiiseeni.” – Carlos Castaneda: Kotkan lahja, s. 118-119.

Tarotit sanoivat, että erakko.

Helsinkiin.

Kaipaan Helsinkiin.
Mikä loistava tunne tehdä taidetta.
Galleristini kertoi, että monet ihmiset olivat pitäneet töistäni.
Ja ihmetelleet tekniikkaa.
Se oli parasta.
Parasta on, että näyttely on ohi.
Myös.
Nyt voin edetä mihin suuntaan vain.
Teen uutta grafiikan sarjaa.
Teen taidetta itselleni.
Kylvin tänään maalissa ja vahaliiduissa.
Tein pohjia.
Huomenna vedostan.
Vai onko se jo tänään.
Seriä.
Kuvista, jotka kuvasin Helsingissä.
Minulla oli loistava malli ja kaikki sujui niin hyvin kuin voi.
Vaikka aina pieniä yllätyksiä.
Latasin filmin vähän väärin kameraan, mutta siitä en kerro kenellekään.
Silloin kävin lempikahvilassani.
Jossa saa amerikkalaisia muffinsseja.
Mutta hinnat olivat nousseet.
Pieni paketti hunajaa, 50 senttiä.
Onneksi minulla on leimakortti.
Nyt teen taidetta uudella tavalla.
Teen taidetta itselleni.
Oikeastaan tehdessäni minua ei kiinnosta lainkaan muut kuin minä.
En tee taidetta kenellekään toiselle.
Eri asia sitten käytännössä.
Palautetta on mukava saada.
Välillä vaan tuntuu siltä, että on liikaa taidetta ympärillä.
Antaisin tauluni pois, jos voisin.
Antaisin kaiken pois, jos vain saan maalata.
Mutta ei se ole niin yksinkertaista.
Tai sitten se on.
Ja siksi niin vaikeaa.
Sillä se ei sovi tähän maailmaan.
Mikä tämä maailma nyt sitten onkaan.
Onkohan tämä erilainen Helsingissä.
Teen lopputyön.
Sitten syön.
Ja lähden Helsinkiin.
Turha näitä on selitellä.
Sillä kukaan ei ymmärrä mitä selitän.
Onneksi sentään itse.
Olen astunut tunteiden maailmaan.
Vaikka olinkin masentunut neljä päivää.
Tänään tunnen itseni voimakkaaksi.
Siksi on parempi mennä nukkumaan.
Kiitos.
Tämä oli hyvä päivä.

Ensimmäisen oman näyttelyn herättämiä ajatuksia torstai-iltana

Ensimmäisen oman oikean näyttelyn avajaiset takana. Teoksia tein enemmän tai vähemmän aktiivisesti vuoden ajan. Se tuntui melko sopivalta yhden kokonaisuuden toteuttamiseksi. Ideoilla oli aikaa ja ylimääräisiä töitä syntyi myös. Sellaisia, jotka eivät sopineet näyttelyn teemaan tai tyyliin.

Paljon uusia ajatuksia myös tekemisestä. Tuntuu, että nyt elän paljon tunteilla ja tunteiden kautta. On vaikea pukea sanoiksi tunnetta siten, ettei sitä ymmärretä väärin. On. Kun teos meni kaupaksi, en tuntenut sitä mitenkään oleelliseksi. Teos vaihtoi omistajaa. Mitä sitten. Olin jo laskenut sen käsistäni, antanut pois. Yhtä hyvin olisin voinut lahjoittaa teoksen. Se ei tietenkään täyttäisi jääkaappia tai maksaisi vuokraa. Mutta ajatuksena. Ehkä tärkeintä, lisää pääomaa taiteen tekemistä varten. Kun tekee työtä, josta todella pitää, paras palkinto on saada jatkaa sitä työtä. Se on kantava ajatus.

Olen päätynyt siihen lopputulokseen, että se työ mitä tekee, niin sitä tekee itselleen. Vaikka työ ei olisi sellaista mitä haluaa tehdä ja työllä on tilaus tai tilaaja, niin työtä tehdessä olen aina tuntenut tekeväni työtä itselleni. Mikä työ sitten olikaan. Se pienen pieni piiperrys, joka on lähinnä työtä. Sen olen tehnyt itselleni. Tietysti ajattelen, että tehdessäni työtä, sen lopputuloksesta on hyötyä ja sillä on tarvetta. Mutta se tunne, joka on läsnä vahvinten tehdessäni on se, että itse haluan tehdä työn. Kyse ei ole motivaatiosta, vaan tunteesta. Tämä tapahtuu aivan niin lähellä työtä kuin voi olla. Sitä on vaikea selittää. Etenkin kun työn tekemiseen liittyy niin paljon suhtautumistapoja ja olettamuksia laajemmalla tasolla. Tässä havainnossa keskityn erittäin lähelle ruohon juurta.

Tämä tunne on avannut minulle uuden ajatuksen siihen, mikä on työn merkitys. Itsessään se tunne, että tekee työtä itselleen on riittävä peruste tehdä mitä tahansa. Tai mitä tahansa työtä. Vertailun vuoksi tämäkin teksti tulee luetuksi tai jää ainoastaan minun kirjoittamaksi. Oli tapaus mikä tahansa, tunnen nyt kirjoittavani itselleni. Jokainen kirjain, sana tulee itselleni. Jokainen hengitys ja sydämenlyönti on itselleni.

Ajoittain mietitään, onko taideteoksella merkitystä, jos sitä ei kukaan koskaan tekijäänsä lukuun ottamatta näe. Uusi ajatukseni on avannut minulle vastauksen tähän. Olen oppinut ajattelemaan, että jokaisella ajatuksellakin on merkitys. Jokainen mielikuva, unelma tulee tähän kaikkeuteen missä elämme. Jokaiselle ajatukselle on jossain vastapari. Ajatukset tulevat ja menevät. Minulle tulee uusi ajatus, jonka joku on jo unohtanut. Minä unohdan ajatuksen ja muistan sen jälleen vuoden päästä. Missä ajatus on sen välin. Sekin on mielenkiintoista. Jos jokaisella ajatuksella on merkitys, on jokaisella teollakin merkitys. Jokaisella taideteoksellakin on merkitys. Jos ei konkreettisesti muuten, niin se vie tekijäänsä johonkin suuntaan. Ja jokainenhan meistä on täällä itseään varten. Kaikkein pohjimmiltaan ainakin itse olen täällä kasvamassa ja oppimassa. Näin uskon.

Onko merkitystä ihmisellä, joka elää koko ikänsä eristyksissä muista ihmisistä? Kukaan ei koskaan tiedä hänestä, tunne häntä, näe häntä. Onko hänellä merkitystä? Onko sillä merkitystä, että hän rakastaa maailmaa. Onko sillä merkitystä, että hänellä on lemmikkieläin. Onko sillä merkitystä, että hän haaveilee lentämisestä. Onko sillä merkitystä, että hän löysi kerran hienon simpukankuoren rannalta, jota ihaili usean vuoden ajan, kunnes kuori oli eräänä päivänä kadonnut. Onko sillä merkitystä, että hän on keksinyt parannuksen flunssaan, mutta kukaan muu kuin hän ei saa sitä koskaan tietää. Onko sillä merkitystä, että hän on keksinyt ratkaisun johonkin vaikeaan matemaattiseen ongelmaan. Onko sillä merkitystä, että hän piirtää joka aamu kaarnaan kuvia kasveista hänen ympärillään. Onko hänellä merkitystä minulle?

Tervetuloa näyttelyyni!

Niin paljon hyvää ja uutta, että en usko olevani oikeutettu siihen

Kokonaiseksi tuleminen. Itsevarmuus. Hyväksyminen. Rakkaus. Nuo seikat ovat vieneet minua eteenpäin. Ja niin pitkälle olen päässyt, että ihmetyttää kuinka nopeasti. Uusi maailma seisoo edessäni ja odottaa siihen tutustumista. Mahdollisuudet ovat loputtomat. Asiat tulivat niin nopeasti, että ihmettelen. En tiedä tarkalleen kuinka reagoida. Paikallaan istuminen ja uuteen maailmaan tutustuminen tuntuu kuin loputtomalta kauniilta mereltä.

Ohjaaja, opettaja, oppilas, opettaja, oppilas, ohjaaja

Olen ollut ohjaamassa mustavalkovalokuvausta. Samalla lukenut Coelhon Witch of Portobelloa. Hassua miten asiat nivoutuvat. Kirjassa puhutaan opettamisesta. Ohjaaja, opettaja ja oppilas voi ollakin kaikki samaan aikaan. Asiat oppii parhaiten opettamalla niistä. Ja onko oikeastaan opettajaa, vai onko se sittenkin niin, että on vain ohjaaja. Kuten Coelho sanoo, opettaja voi näyttää symbolin, mutta ei ole se symboli.

Opettamiseen (tai ohjaamiseen) kuului mm. neulanreikäkamera ja pinnakkaiset. En ollut tehnyt kumpaakaan aiemmin. Kurssia varten sitten selvitin kuinka ne tehdään ja näytin kurssilaisille prosessin. Opin itse. Toisaalta kun neuvoin kuinka jokin asia tehdään, ja sen jälkeen katsoin kun opetettava sen teki, näin itse kuinka asia tehdään. Sitten asian on tehnyt itse ja nänyt kun joku toinen tekee sen. Ja kun tämä toistuu useaan otteeseen, asian todella vasta sisäistää. Se on niin kuin tentti. Lukee paljon asioista valmistuakseen kokeeseen, mutta ei varsinaisesti vielä hahmota kokonaisuutta. Sitten tentissä vastaa kysymyksiin ja toistaa kirjoista luetun tiedon oman ymmärtämyksensä kautta. Silloin asian voi sisäistää ja oppia.

Tärkeää, että ohjaus ei ole omien näkemysten pakkosyöttöä. Eri asia, jos vaikka opiskellaan alastonmallin perinteistä piirtämistä tai värioppia tai matematiikan kaavaa. Silloin opettaja on opettaja, joka pakottaa tekemään asian samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Tai ainakin siten, että lopputulos on kaikilla mahdollisimman oikea, ja siten myös samanlainen. Monta kertaa huomaa, että joku neuvoo tekemään asian kuten hän sen tekisi. Sitä tekee itsekin. “Minä tekisin sen näin”. Hyvä muistaa tuo “Minä”. Muuten se olisi: “Tee tämä näin(, kuten minäkin sen tekisin)”. Luova tekeminen lähtee tekijästä, ei opettajasta. Jos ohjattava on epävarma, kuten me kaikki joskus olemme tutustuessamme uuteen asiaan, on helppo turvautua opettajan neuvoon. Mutta opettajan ei pitäisi antaa turvautua itseensä tai neuvoonsa, vaan rohkaista tekemään omat ratkaisut omaan työhönsä. Voi esittää ratkaisun, mutta täytyy muistuttaa, että se on vain yksi mahdollisuus.

Rajanveto on joskus vaikeaa. Milloin ohjaa tekijää omaan suuntaansa, milloin ohjaa omaan suuntaansa. Milloin opetettavan työ alkaa näyttää opettajan työltä. Kyllä sen huomaa. Tasa-arvo on tärkeää. Vaikka on tehnyt opettamansa asian tuhat kertaa, ja on varmuus sen tekemiseen, on tärkeää saada ohjattava ymmärtämään, että sillä ei ole merkitystä kuinka monta kertaa sen on tehnyt. Itseluottamus tai uskallus kokeilla riittää. Elämässä kaikessa oikeastaan on näin. Ja tässä näkyy taas, kuinka opettaja on oppilas. Luova tekeminen on subjektiivista. Kun näkee oppilaan tekevän asian omalla tavallaan, saattaa yllättäen saadakin täysin uuden näkökulman asiaan. Ainakin minulle on käynyt näin useasti.

On todella riskastuttavaa nähdä kuinka kaikki tekevät asiat omalla tavallaan. Silloin ymmärtää senkin, että itse on ainoastaan valinnut tietyn tavan tehdä. Ja, että oman tavan voi muuttaa. Oman elämän voi muuttaa. Intentio, toiveet ja harkitut siirrot ovat keinoja vaikuttaa omaan elämään. Aina on usea tie, joista valita. Harvoin vain tiedostaaa, kuinka monta polkua hylkää valitessaan yhden. Niitä on miljoonia.

Teksti erääseen videoon

Rakkaani,

Tämä loputon kirkkaus saa minut pois tolaltani. Muistathan, että tämä oli juuri se, mitä minä toivoin. Joka päivä auringonvalo kyllästää tämän maailman tasaisella loisteellaan ja vaikka saan istua kaiket päivät puistossa ja katsella ihmisiä, tunnen oloni sisäisesti tyhjäksi. Joka päivä valo leikkaa rakennusten, puiden ja ihmisten varjot maahan kuin täydelliset kopiot noista asioista. Ja vaikka kuinka näyttää, että varjoisat kohdat ja kadut voisivat antaa tilaisuuden upottautua rauhoittavaan hämäryyteen, on koko ajan näköyhteys valoisiin ihmisiin, jotka levittävät tuota typerää hymyään, saatuaan kokea valon virkistävän voiman. Mutta minut se tekee tyhjäksi. Se imee kaiket voimani, sillä en voi hetkeksikään tuudittautua alitajuntani rauhoittavaan varjomaailmaan. Vaikka laitan silmäni kiinni tai peitän kasvoni käsilläni, tuo loputon valotulva saapuu luomieni läpi verkkokalvoilleni. Näen punaisia ja oransseja kuvioita verisuonistani.

Tämä on mahdoton tapa olla. Täällä ei voi elää. Täällä kaikki on staattista ja pysyy paikoillaan. Hetkestä toiseen Aurinko ruokkii soluni ja tekee minusta energisen. Saan niin paljon voimia, että se korvaa uneni tarpeen. Kaipaan niin kovasti rauhallisiin harmaisiin hetkiin, joita alitajuntani tuottaa pimeässä. Kaipaan Kuuta, jonka mystinen voima vetää minua ylöspäin ja näyttää syvempiä totuuksia mieleni haudoista. Täällä Aurinko naulitsee minut jaloistani maahan ja varjoni seuraa minua kaikkialle. Se ei ole todellinen varjoni, ainoastaan se osa ulottuvuudesta, jonka vartaloni peittää. Tässä paikassa kaikkien ihmisten kasvot kylpevät valossa ja he näyttävät typerän onnellisilta. Heihin ei saa minkäänlaista todellista kontaktia. Heillä on ainoastaan yhdensuuntaisia näkemyksiä asioista ja he ovat kaikki samanlaisia. Järki on ainoa mitä he ymmärtävät. Kaipaan sitä järjettömyyttä, jonka pimeät ajanjaksot aikoinaan tuottivat alitajuntaani.

Sinä tiedät, että minä itse halusin tänne. Olin pettynyt siihen maailmaan, johon sinä päätit jäädä. Kaipasin värejä ja lämmintä kulotusta kasvoillani. Halusin elää joka solullani. Mutta täällä en tunne sieluani, toisin kuin siellä. Siellä pimeys verhosi ruumiin ja näkymättömistä asioista tuli näkyviä. Siellä näin tuhansia unia ja löysin jatkuvasti uusia maailmoja itsestäni. Miten nyt muistelenkaan sitä haikeasti. Kaipaan pukeutua paksuihin vaatteisiin ja puhaltaa lämmintä ilmaa kylmissä hytiseville sormilleni. Nyt tämä valo on saanut minut sokeaksi. Valo tekee kaikesta suurta ja voimakasta. Mutta ajan myötä siihen tottuu, ja suuri ja voimakas ei tunnukaan enää erilaiselta, vaan se peittää kaikki pienet asiat ja estää näkemästä sisällensä.

Pimeässä kaikki on toisin. Vaikka siellä joutuu viettämään aikansa yksin, näkemättä seuruettaan, voi jatkuvasti aistia henget ympärillään. Tiedän, että sinä tälläkin hetkellä saat nauttia hämärtyvistä illoista ja pimeä yö saattelee sinut rauhallisiin helmoihinsa. Kadehdin sinua, sillä voit kuvitella olevasi seurassa. Täällä on mahdotonta kuvitella olevansa yksin, sillä ihmisten valo ja heidän varjonsa ovat jatkuvasti liikkeessä ja läsnä. Kuvittelen ajoittain itseni seuraasi, istumaan viereesi ja tarkkailemaan pieniä liikkeitä mielessäni.

Toivon tämän valon lakkaavan ja ihmisten katoavan ympäriltäni, sillä pian vaihtoehtoni olla tässä maailmassa käyvät vähiin ja joudun valitsemaan asioita, joita saatan tulla katumaan. Ilman tasapainoa, valitsisin ennemmin pimeän epätodellisuuden kuin tämän valon kyllästämän aistien maailman, sillä pimeys kutsuu luokseen sellaisia ajatuksia, jotka eivät ole fyysisestä todellisuudesta. Ihmisen täytyy kyetä poistumaan, sillä muutoin edessä on umpikuja, jonka läpi minulla ei ole voimia murtautua.

Muistoasi kunnioittaen,
Valosi lapsi

My Tampere – My Beat

Here’s a video that me and Julia Jaatinen made for the “Luova Tampere – My Tampere” -competition. The idea was to make a presentation of Tampere. This is called “My Tampere – My Beat”. At YouTube.